
Akseli on asumisyksikkö, joka sijaitsee lähellä Ulvilan keskustaa.
Akselissa asuu 15 aikuista kehitysvammaista ihmistä. Huoneissa on huomioitu asukkaiden erityiset tarpeet. Huoneissa on esimerkiksi kattonosturi, jolla voidaan auttaa asukkaita siirtymisessä.
Akselin pihassa on lisäksi rivitalo, jossa on viisi asuntoa. Siellä asuvat harjoittelevat yksinasumista ja omien asioiden hoitamista. Akselin henkilökunta auttaa heitä tarpeen mukaan.
Käytettävissäsi on ilmainen internetyhteys.
Toiminta
Akselissa on henkilökuntaa paikalla ympäri vuorokauden. Voit käydä päivätoiminnassa tai työtoiminnassa. Työpäivät sovitaan erikseen. Voit käydä töissä muutamana päivänä tai korkeintaan viitenä päivänä viikossa.
Akselissa voit osallistua arkipäivän työtehtäviin. Saat oman siivouspäivän ja vaatehuoltopäivän, joihin osallistut kykyjesi mukaan. Vastuutehtäviä saat myös taitojesi mukaan. Järjestämme Akselissa vapaa-ajan toimintaa. Voit osallistua myös Akselin ulkopuolella järjestettäviin vapaa-ajan toimiin ja harrastuksiin.
Nimeämme sinulle kaksi omahoitajaa. He huolehtivat sinusta ja auttavat sinua käytännön asioissa.
Pidämme kerran viikossa asukaskokouksen, jossa suunnittelemme toimintaa yhdessä ja kuuntelemme sinun mielipidettäsi.
Kunnioitamme itsemääräämisoikeuttasi. Tavoitteenamme on tukea sinua, että saat elää mahdollisimman hyvää elämää.
Omavalvontasuunnitelma
Meillä on omavalvontasuunnitelma. Se on asiakirja, jossa kerromme, miten itse valvomme omaa toimintaamme. Jos haluat lukea suunnitelman, pyydä se asumisyksikön esihenkilöltä.