Kehitysvammaistyön pastori

Selko-tunnus
Riikka-pappi hymyilee ja kurkistaa puun oksien välistä.

Hengellisissä asioissa voit aina kääntyä oman seurakuntasi ja sen työntekijöiden puoleen. Satakunnan seurakunnilla on kehitysvammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään varten oma pappi. Papin työhuone sijaitsee Antinkartanon kuntoutuskeskuksessa, Ulvilassa.

Pappi kertoo työstään näin: "Me kaikki seurakunnan jäsenet kuulumme yhteen. Jumalan lahjat ja lupaukset kuuluvat jokaiselle. Jokaisella on oikeus osallistua. Jokaisella on oma lahjansa annettavana toisten iloksi. Haluan tehdä työtäni, jotta saisit seurakunnan yhteydessä kokea Jumalan läheisyyttä ja hyvyyttä."

Pappi työskentelee Satakunnan alueella: Antinkartanon palveluyksiköissä, asumispalveluissa, erityiskouluissa, kerhoissa ja pienryhmissä. Hän vierailee kodeissa, kirkoissa ja työpaikoilla. Hän on mukana järjestämässä erityisjumalanpalveluksia seurakunnissa ja toimittaa jumalanpalvelukset Antinkartanon kappelilla.

 

Rippikoulu

Rippikoulussa opiskellaan kristillisen uskon pääasioita. Yleensä se käydään 15 vuoden iässä. Voit osallistua erityisrippikouluun, joka on tarkoitettu kehitysvammaisille, vaikeasti vammaisille ja autistisille ihmisille. Voit osallistua yksityisrippikouluun, jolloin sinä ja pappi käytte kahdestaan läpi hengellisiä asioita. Voit ehkä myös osallistua oman kotiseurakuntasi rippikouluun. Siihenkin on mahdollista saada tukea papilta. Rippikouluihin ilmoittautuminen on syyskuussa.