Harjavallan BASF:n akkumateriaalitehtaalla ja sen alihankintayrityksissä ei uusia todettuja koronatartuntoja eilisen jälkeen

Tiedote 17.9.2021

Eilen, torstaina Satasairaala tiedotti 86 tartunnasta epidemian alusta BASF:n työmaalla. Uusien, tarkistettujen laskentojen mukaan varmistettuja tartuntoja on 84. Altistuneita arvion mukaan on ollut 200. Uusien, positiivisten testitulosten vähäisyys eilisestä selittyy sillä, että iso osa altistuneista on jo käynyt testissä ja saanut tuloksen. Porin perusturvan alueella on testaamatta vielä noin 50 BASF:n työmaahan liittyvää altistumista.

Tilannekuva on kuitenkin yhä sirpaleinen ja kaikkien työmaalla työskentelevien yhteystietojen kerääminen on kesken. Eilen perustetun tilannekeskuksen tärkein tehtävä onkin tällä hetkellä kasata yhteen kaikkien BASF:n akkutehdastyömaa-alueen työntekijöiden tiedot, rokotustilanne ja testitulokset.

Alihankkijayritykset ovat omalta osaltaan tiedottaneet työntekijöitä karanteenista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä alihankkijayrityksiä työllistää tietojen keräämisen lisäksi karanteeniin määrättyjen työntekijöiden informoiminen ja karanteenissa olevien henkilöiden ruokahuollon ja muun päivittäistarpeiden järjestäminen.

Pikatestillä positiivisen tuloksen saaneista työntekijöistä merkittävä osa on myös PCR-testillä tullut positiiviseksi. Antigeenitesti siis vaikuttaa näyttävän positiivisen hyvin suurella varmuudella oikein.

Noin puolet BASF:n työmaan testatuista ilmenee PCR-testissä positiiviseksi, joten tilanne on otettava todella vakavasti.

Antigeenitestejä käytetään myös jatkossa alihankkijayritysten toimesta siten, että työntekijät tekevät itse kotitestin omaisesti ja esittävät sen työmaalle saapuessaan. Testistä voi vapautua esittämällä koronatodistuksen, mutta testin tekeminen on silti suositeltavaa.

BASF:n työmaalla on paljon työnkiertoa ulkomailta, tällöin tulee huomioida Suomessa käytössä oleva Finentryn mukainen 72 tunnin maahantulotutkimus. Tutkimus on pakollinen rokottamattomille. Tutkimuksesta voi vapautuu koronatodistuksella.

Rokotuskattavuutta Harjavallan BASF:n työmaalla tutkitaan parhaillaan. Työmaalla työskentelee alustavan tiedon mukaan paljon rokottamattomia, joten negatiivisten oireettomien rokottaminen käynnistetään ensi viikolla viemällä pop up –tyylinen rokotuspiste BASF:n työmaalle.

Maskipakko on asetettu koko työmaa-alueelle, myös ulkotiloihin, alkaen tästä päivästä. Käsihygienian toteuttamista ja taukojen porrastamista tulee tehostaa entisestään.

Tartunnanjäljitys on tällä hetkellä voimakkaasti ruuhkautunut erityisesti Porissa useiden joukkoaltistumisten vuoksi. Kaikkia altistuneita ei pystytä heti kontaktoimaan henkilökohtaisesti. Työpaikalla altistuneiksi tunnistetuille henkilöille on tiedotettu asiasta työsuojelun/työnantajan kautta ja heidän tulee noudattaa työnantajalta saatuja ohjeita.

Edellä mainitut toimintatavat on sovittu Keski-Satakunnan (Kessote), Porin perusturvan ja Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntatautiviranomaisten, akkumateriaalitehtaan työnantajan ja alihankkijoiden edustajien kanssa. Perjantai iltapäivänä pidetyssä kokouksessa olivat läsnä myös THL:n ja AVI:n edustajat.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Jos sinulla on lieviäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tee oirearvio ensisijaisesti osoitteessa omaolo.fi tai soita Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimeen, puh. 02 623 4333 joka päivä klo 8-16, muina aikoina voi soittaa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan puh. 116 117. Puhelimessa tehdyn hoidon tarpeen arvion pohjalta sinut ohjataan tarvittaessa korona-näytteenottoon tai infektiovastaanotolle. Kessoten alueella näytteelle tulee hakeutua ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa kessote.fi tai soittamalla ajanvaraukseen, Harjavallan terveysasema puh. 02 6773922 ja Eurajoen terveysasema puh. 02 677 3935.

Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta http://www.pori.fi/korona

Tilanteen kehityksestä tiedotetaan seuraavan kerran maanantaina illalla seuraavan epidemiakokouksen jälkeen.

Epidemia ei ole ohi ja kaikkia satakuntalaisia kehotetaan ottamaan koronarokote. Kaikkialla Satakunnassa rokotuksia on helposti saatavilla ja toinen rokote voidaan ottaa 6 viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Lisäksi tulee muistaa maskin käyttö, jos turvavälejä ei voida noudattaa sekä hyvästä käsihygieniasta tulee huolehtia kaikissa tilanteissa.