Hyvä palvelu -palkinto 2022

Hyvä palvelu –palkinto 2022 jaettiin vuoden asiakaspalveluyksiköille

Hyvä palvelu -palkinto on jaettu Satakunnan sairaanhoitopiirissä neljätoista kertaa. Palkintojen perustelut ovat eri vuosina vaihdelleet perustuen strategian mukaisiin painopisteisiin.

Hyvä palvelu -palkinto 2022 luovutettiin leikkaus ja anestesiayksikölle, joka oli paras palveluyksikkö (ka 4,72 / 5) vuoden aikana ja reumasairauksien yksikölle, joka oli paransi eniten asiakaskokemuksensa tuloksia vuoden aikana (ka 4,29 à 4,46 / 5).

Sosiaalipalvelujen toimialueella palkinto annettiin erityisosaamiskeskukselle, parhaalle sosiaalipalvelujen asiakaskokemusten palveluyksikölle (ka 4,8 / 5).

- Palkinnon tavoitteena on kannustaa jokaista Satasairaalan työntekijää kehittymään brändilupauksen mukaisesti ”Erikoistunut sinuun” asiakaslähtöiseen palvelu- ja organisaatiokulttuuriin, Satasairaalan hallintoylihoitaja Paula Asikainen sanoo.

Jatkuvan asiakaspalvelumittauksien tulokset ovat koko Satasairaalassa parantuneet jatkuvasti.

Vilpitöntä ja sydämellistä asiakaspalvelua

Leikkaus ja anestesiayksikön sairaanhoitajat Anne Kaijanmäki ja Pirkko Vanhala kertoivat yksikkönsä pyrkivän aina vilpittömästi ja sydämellisesti työskentelemään asiakkaiden parhaaksi. He olivat iloisia työyhteisönsä puolesta ja jatkavat Vanhalan sanoin hyvää tekemisen meininkiä, josta potilaatkin ovat antaneet positiivista palautetta.

Reumasairauksien yksiköstä palkinnon vastaanottaneet ylilääkäri Päivi Ekman, sairaanhoitaja Kati Arvola ja osastonhoitaja Merja Suista-Virtanen iloitsivat palkinnosta, jonka yksikkö on saanut myös vuonna 2011.

- Meidän reseptimme erinomaiseen asiakaskokemukseen on ollut entistä paremmat henkilöstöresurssit, Ekman hymyili.

- Erityisosaamiskeskuksessa palkinto vastaanotettiin myös toistamiseen, psykologi Johanna Käpynen, palveluesihenkilö Riitta Niemi ja toimistosihteeri Sari Mattsson kertoivat.

Huiman 4,8/5 asiakaskokemustuloksen eteen työskentelevät Satasosiaalipalveluiden erityisosaamiskeskuksen osaajat katsoivat vahvuutensa olevan moniammatillisessa työilmapiirissä ja asiakaslähtöisessä ja asiakkaan yksilöllisessä kohtaamisessa.

 

- Tänä vuonna palkinnot myönnettiin kolmelle yksikölle asiakaspalautteiden tilastollisten mittaustulosten perusteella. Palkintosumma on yhteensä 7 000 euroa, joka jaetaan palkituille yksiköiden henkilöstömäärien suhteessa, asiakaspalvelupäällikkö Mari Viljanen-Peuraniemi kertoo.

Palkinto myönnetään Satasairaalan sairaanhoidon toimialueen ja SataDiagin palveluiden piiristä parhaat asiakaskokemustulokset saavuttaneelle yksikölle sekä eniten asiakaskokemuksen tuloksia parantaneelle yksikölle. Sosiaalipalvelujen toimialueella palkinnon saa parhaaseen asiakaskokemustulokseen yltänyt yksikkö.

Lämpimät onnittelut palkituille!

Hyvä palvelu 2022