Kevätepidemia on taittunut – Henkilökunnan suu-nenäsuojuksen käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa kevennetään

Koronatilanne Satakunnassa on rauhoittunut ja myös muut hengitystieinfektiot ovat vähentyneet. Valtakunnallisesti koronapandemia on siirtynyt vaiheeseen, jossa se ei enää aiheuta väestölle laajaa terveysuhkaa, vaikka koronatapauksia tulee edelleenkin esiintymään. 

Suomen yliopistosairaalat muuttavat maskiohjeistustaan kesäkuun alkupuolella. Satakunnan hyvinvointialueella edetään samassa tahdissa ja uusi toimintaohje otetaan käyttöön tänään 1.6.2023.