Milloin epäillä Wuhan-koronavirusinfektiota?

Kiinan Wuhanissa on todettu vuodenvaihteessa 2019–2020 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi on tunnistettu uusi koronavirus (2019-nCoV). Koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ne aiheuttavat yleensä lieviä hengitystietulehduksia. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS ja MERS-koronavirukset. Uusi virus muistuttaa geneettisesti SARS-virusta. 

Pääosin potilaiden oireet ovat olleet lieviä ja suurin osa sairastuneista on toipunut hyvin. Monella vakavampia oireita saaneella on ollut jokin perussairaus. Tämän hetkisen tiedon mukaan useita epidemian alkuvaiheen tapauksia yhdistää oleskelu Wuhanissa torilla, jossa myydään mereneläviä ja eläviä eläimiä. Tiedetään, että virus voi tarttua ihmisestä toiseen, mutta leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti. Siksi ainakin tässä vaiheessa sairaalahoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan ilmaeristyshuoneessa kosketus-, pisara- ja ilmavarotoimin.  

Nykytilanteessa uusi koronavirusinfektio voi Suomessa tulla kyseeseen ensisijaisesti epidemia-alueelta (tällä hetkellä Kiinan Wuhan) saapuvalla matkailijalla, joka on oleskellut Wuhanissa tai on ollut läheisessä kontaktissa laboratoriovarmistetun tapauksen kanssa.  

Jos olet 14 vrk:n aikana palannut riskialueelta ja sairastunut hengitystieoirein soita omaan terveyskeskukseesi tai päivystysaikaan Satasairaalan puhelinneuvontaan ja kysy ohjeita. Jos riskinarvion perusteella epäily katsotaan perustelluksi, sinut ohjataan Satasairaalan päivystykseen näytteenottoon.

Näytteitä ei kuitenkaan voida tutkia ilman perusteltua epäilyä, sillä spesifi diagnostiikka tehdään Helsingissä ja vaatii turvalaboratoriota. Satasairaala on hyvin varustautunut tutkimaan ja hoitamaan potilaat, joilla epäily on perusteltu. Infektioyksikkö on tänään antanut ammattilaisohjeet Satasairaalaan ja terveyskeskuksiin.

Lisätietoja: 

THL:n 2019-nCoV sivusto

ECDC:n 2019-nCoV -sivusto


Puhelinneuvonta

Päivystyksen sairaanhoitajan puhelinneuvonta, puhelin 02 627 6868. Soita päivystyksen puhelinneuvontaan ennen kuin tulet päivystykseen. Saat puhelinneuvonnasta lisätietoa, tietoa terveyspalveluista tai hoito-ohjeita.

Palvelemme sinua maanantaista torstaihin kello 15.00–8.00 ja perjantaista kello 15.00 maanantaihin kello 8.00 asti. Arkipyhinä puhelinneuvonta palvelee vuorokauden ympäri.

Arkisin kello 8.00–15.00 sinua palvelee oma terveysasemasi.