Raumalla todettu 8 uutta koronatartuntaa saman työyhteisön henkilöillä

Rauman kaupungin tiedote 7.3.2021 kello 22.00

Rauman kaupungin terveyspalvelut sai tiistaina 2.3. tiedon kahdesta koronatartunnasta. Altistuneet henkilöt testattiin ja asetettiin karanteeniin. Testattujen joukosta on ilmennyt sunnuntaihin 7.3. mennessä kuusi uutta tartuntaa. Nämä kahdeksan koronatapausta on todettu Olkiluodon alueella työskentelevillä raumalaisilla työntekijöillä. Henkilöt kuuluvat kahden yrityksen palvelukseen ja työskentelevät kahdessa eri työpisteessä Olkiluodon alueella. Altistuneita henkilöitä on kaikkiaan 14. Kaikki todetut tapaukset liittyvät samassa yhteisössä asuviin, eikä muiden työssä altistuneiden joukossa ole todettu tapauksia.

- Altistuneet henkilöt on kartoitettu yhteistyössä Olkiluodon koronaorganisaation kanssa ja asetettu karanteeniin Rauman tartuntataudeista vastaavan henkilöstön toimesta. Tartunnat eivät ole tämän hetken tiedon mukaan peräisin työpaikalta, vaan todennäköisimmin vapaa-ajalta Rauman alueelta. Olkiluodon alueella on voimassa tehokkaat koronatartuntojen leviämistä estävät toimet ja tässäkin tapauksessa Olkiluodossa toimittiin ennakoiden. Näin ollen tartuntojen leviäminen työpaikalla ei näytä todennäköiseltä, Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön osastonylilääkäri Tuomas Nieminen kertoo.

Kaikki altistuneet ja karanteenissa olleet henkilöt testataan myös ennen karanteenin päättymistä, jotta voidaan varmistaa, että työpaikalle palataan vain terveenä. Lisäksi Olkiluodon menettelyt edellyttävät, että edellä mainittujen lisäksi altistuneille altistuneet henkilöt jatkavat omaehtoisessa karanteenissa ja heidät testataan työterveyshuollon toimesta ennen Olkiluotoon palaamista.

Rauman terveyspalvelut tekee tartunnanjäljitystyötä yhteistyössä Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön ja Olkiluodon alueen toimijoiden kanssa.

Mikäli karanteeniin määrätty sairastuu, hänen on mentävä testiin. Testauksen avulla ei kuitenkaan voida lyhentää karanteeniaikaa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.