Raumalla todettu neljä uutta muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta, joista kolme liittyy laajaan tartuntaketjuun

Tiedote 4.2.2021 kello 19.34

Saimme tänään tiedon neljästä uudesta muuntuneen koronaviruksen aiheuttamasta tapauksesta Satakunnassa. Kaikki potilaat ovat raumalaisia. Kolme löydöstä liittyy samaan laajaan tartuntaketjuun, joka on lähtöisin Laitilasta. Yhteen ei ainakaan toistaiseksi ole todettu liittyvän leviämistä. Tapaukset eivät liity aiempiin kahteen muuntoviruslöydökseen, jotka on Raumalla todettu.

Satakunnassa on nyt varmistettu kaikkiaan kahdeksan muuntoviruslöydöstä. Kaikki ovat Britanniassa yleistä virustyyppiä. Aiemmat neljä tapausta ovat olleet ulkomailta tuotuja eikä niihin ole liittynyt leviämistä.

Suomessa on THL:n tänään julkaiseman tiedon mukaan todettu 211 muuntoviruslöydöstä.

 

Epidemian leviäminen Laitilassa

Varsin laajalle levinneessä epidemiassa on Laitilassa todettu 43 tapausta. Ensimmäinen tapaus on todettu jo 21.1.2021. Tartunta on Laitilassa levinnyt työyhteisöissä ja perhepiirissä. Laitilassa ei oltu todettu selvää yhteyttä matkailuun, mutta työyhteisössä on useita vierastyöläisiä.

 

Tilanne Raumalla

Raumalla epidemia on levinnyt kantaväestössä. Monihaaraiseen tartuntaketjuun on Raumalla todettu liittyvän yhteensä 15 tapausta, altistuneita on useita kymmeniä. Heidät on asetettu karanteeniin. Uuden tiedon valossa nämä 15 tapausta ovat muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia. Tartunnanjäljitys on tehty huolellisesti ja tartuntaketjut on pyritty katkaisemaan karanteenitoimenpiteillä. Muuntoviruksen ollessa kyseessä huolena on viruksen tavallista herkempi leviäminen.

 

Toimenpiteet muuntoviruksen löydyttyä

Kotieristyksessä hoidettavien tapausten eristysaika pitenee 10 vuorokaudesta 14 vuorokauteen. Karanteenia jatketaan pidempään, mikäli oireet jatkuvat. Muuntovirukselle altistuneilta otetaan koronanäytteet ennen kuin 14 vuorokauden karanteeni puretaan, vaikka he olisivat oireettomia.

Muuntovirusryppään löytyminen vaikutti osaltaan tänään tehtyyn ratkaisuun siirtyä Raumalla leviämisvaiheeseen. Toimenpiteistä on tiedotettu tänään toisella tiedotteella.  On erittäin tärkeää, että varotoimia noudatetaan.