Satakunnassa COVID-epidemia on edelleen perustasolla, lähialueilla tilanne on vaikeampi

Tiedote 16.10.2020 kello 18.30

Satakunnassa COVID-tilanne on edelleen rauhallinen. Tapauksia on nyt todettu 111. Kahden viikon ilmaantuvuus Satakunnassa on nyt 7,4 / 100 000 asukasta.  Suomessa ilmaantuvuusluku on noin 50,8 / 100 000 / 14 vrk.

Satakunnan naapurimaakunnissa epidemia on kiihtymisvaiheessa ja Vaasassa se on leviämisvaiheessa.

On todennäköistä, että epidemia leviää jatkossa myös Satakunnassa, jos varotoimia ei noudateta. Olennaista on, että hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä noudatetaan ja lievästikin oireiset hakeutuisivat viiveettä testiin ja pysyvät kotona eivätkä oireisena mene töihin, kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin.

Tilannetta arvioitiin tänään Satakunnan alueellisessa tartuntatautien torjunnan työryhmässä. Kokouksessa todettiin epidemian olevan kaikilla asetetuilla kriteereillä edelleen perustasolla.

Kahden viime viikon tartunnanlähteet on pystytty selvittämään yli 90 %:sti, ei välttämättä henkilötunnustasolle, mutta selkeään altistustapahtumaan. Tartunnat ovat olleet peräisin Vaasasta, Turusta, pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja ulkomailta.  Vain yhden tapauksen tartunnanlähde on jäänyt avoimeksi ja on todennäköisesti peräisin Satakunnasta.

Viime viikolla ilmi tuli yksi joukkoaltistuminen yksityistilaisuudessa, jonka seurauksena noin 60 henkeä jouduttiin asettamaan karanteeniin. Tästä on tiedotettu aiemmin. Tartunnanlähde oli Satakunnan ulkopuolelta. Ainakaan toistaiseksi tapahtumaan liittyen ei ole tullut esiin jatkotartuntoja.

 

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittelee rajoitusta yksityistilaisuuksien järjestämiseen

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä päätti tänään uutena asiana suositella

  • että yli 50 henkilön yksityistilaisuuksia ei Satakunnassa järjestettäisi.
  • Lisäksi suositellaan, että yli 20 hengen yksityistilaisuuksiin ei tulisi osallistua henkilöitä, jotka tulevat kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilta alueilta

Satakunnan maskisuosituksessa otetaan kantaa tilanteeseen epidemiologisen tilanteen pohjalta. Lähtökohtaisesti maskin käyttöä suositellaan aina tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida pitää. Erityisen tärkeää se on paikoissa, joissa koolla on paljon ihmisiä ja yhteen kokoontuu väkeä myös lähialueen ulkopuolelta. Käyttämällä maskeja, huolehtimalla turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta voimme kaikki vaikuttaa epidemian kulkuun ja auttaa pitämään yhteiskuntaa auki ja varotoimia noudattaen myös osallistua esimerkiksi kulttuuritilaisuuksiin ja urheilutapapahtumiin.

Valtioneuvosto antoi eilen koko maata koskevan etätyösuosituksen ja lisäksi hallitus muistutti, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja harrastuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita hygieniasuosituksista ja turvaväleistä

Satakunnassa voimassa olevat suositukset ja epidemiologinen tilanne päivitetään viikoittain perjantaisin Satasairaalan nettisivuille https://www.satasairaala.fi/koronavirus-covid-19. Tarvittaessa muutoksia tehdään nopeamminkin.