Satakunta on kiihtymisvaiheessa, mutta Pohjois-Satakunta on edelleen leviämisvaiheessa. Suositukset ovat ennallaan, rokotusten aloittamista valmistellaan

Mediatiedote 10.12.2020 kello 18.00

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on kokoustanut kuluvana päivänä, ja todennut, että alueelliset suositukset pidetään ennallaan. Pohjois-Satakunnassa jatkuvat tiukat toimet leviämisvaiheen vuoksi. Muualla Satakunnassa jatkuu kiihtymisvaihe suosituksineen. Toimenpiteiden voimassaoloaikaa ja laajuutta arvioidaan jälleen viikon kuluttua.

Voimassa olevat määräykset ja suositukset

Kokouksessa käsiteltiin myös Satakunnan varautumista tammikuussa alkaviin koronavirusrokotuksiin. Apteekki ja logistiikka ovat varustautuneet rokotuksiin hyvin ja kunnat ovat aloittaneet rokotusten suunnittelun.  Odotamme kansallisen ohjeiston tarkentumista.

 

Tilanne 10.12.2020

Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 332 varmistettua Covid-19 –tapausta. Luku on hiukan tarkempi, kuin tartuntatautirekisterissä.

Epidemia Satakunnassa keskittyy edelleen voimakkaasti Pohjois-Satakuntaan, etenkin Karviaan ja Honkajoelle. Muualla Satakunnassa tilanne on pysynyt varsin vakaana. Uusia tapauksia kuitenkin todetaan ympäri Satakuntaa ja varotoimien noudattaminen on siksi tärkeää kaikkialla. Tartunnanjäljitys toimii ripeästi ja tartunnanlähde on selvillä lähes 90 % tapauksista.

Satakunnan viimeisen 14 vuorokauden ilmaantuvuusluvut (26.11. – 9.12.2020, tiedot omasta tilastosta, joka on reaaliaikainen ja tarkastettu)

  • Pori 21, ilmaantuvuus 25 / 100 000 asukasta / 14 vrk  
  • Rauma 15, ilmaantuvuus 38 / 100 000 asukasta / 14 vrk    
  • PoSa 79, ilmaantuvuus peräti 385 / 100 000 asukasta / 14 vrk   
  • Satakunta ilman PoSa:aa 25 tapausta / 100 000 asukasta / 14 vrk

Muilla Satakunnan paikkakunnilla tapausmäärät ovat pienet ja ilmaantuvuuslukujen laskeminen ei ole mielekästä.

PoSa:ssa otetuista näytteistä oli viime viikolla positiivisia 4,5 %, edellisellä viikolla 7,7 %. Muualla Satakunnassa positiivisia löydöksiä oli vain 0,4 % tutkituista näytteistä. Näytteenotto on aktiivista, noin 650-700 / vuorokausi.

Sairaalahoidon tarve

Tänään Satasairaalassa on ollut hoidossa viisi koronapotilasta, joista kaksi on kotiutumassa. Teho-osastolla ei ole koronapotilaita. On todennäköistä, että sairaalahoidon tarve edelleen jonkin verran lisääntyy. Siihen on varauduttu. Satasairaalan toiminta jatkuu normaalina, mutta tilannetta seurataan tiiviisti ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan aktiivisesti.

Mahdollisista joukkoaltistumisista kerrotaan viipymättä yhteistyössä tartunnanjäljityksestä vastaavien kuntien kanssa.