Lounais-Suomen Liikunta- ja Urheilu ry on myöntänyt 17.12.2021 Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ”Suomen aktiivisin työpaikka” -sertifikaatin tunnustuksena hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta. Sertifikaatti myönnettiin Suomen Aktiivisin työpaikka -kartoituksen tuloksen myötä. Sertifikaatin luovutti Juha Koskelo LiikU ry:stä ja sen vastaanottivat työhyvinvointisuunnittelija Heidi Lehtonen ja sairaanhoitopiirin johtaja Ermo Haavisto.
Kartoituksen avulla selvitettiin työpaikan henkilöstöliikunnan tämän hetkinen tilanne ja tulosten perusteella annettiin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia henkilöstön liikunnan ja liikunta-aktiivisuuden kehittämiseen. Hyvin hoidettuja osa-alueita olivat liikunnan asema, johtaminen ja resursointi yrityksessä, yhteistyö työterveyshuollon kanssa, liikunnan olosuhteet ja liikuntaan aktivoivat toimet.
- Hyvä fyysinen kunto edesauttaa jokaisen yleistä hyvinvointia ja on muun muassa potilastyötä tekevien oman työturvallisuuden sekä potilasturvallisuuden tukipilari, kertoo työhyvinvointisuunnittelija Heidi Lehtonen.
Sairaanhoitopiiri osallistui kartoitukseen viimeksi vuonna 2018, jonka tuloksesta pistemäärä parani 6 % tähän vuoteen.
- Olimme tänä vuonna mukana jopa maakunnallisesti kolmen parhaiten menestyneen yrityksen joukossa, toteaa Lehtonen tyytyväisenä. - Tästä on hyvä jatkaa aktiivisesti vuonna 2022!