
Huhkolankoto sijaitsee Huittisissa lähellä kaunista puistoaluetta. Tarjoamme 11 asukkaalle asumista ja siihen liittyviä palveluja 24 tuntia vuorokaudessa.
Tavoitteenamme on, että olet tyytyväinen ja voit elää meillä omannäköistä elämää. Henkilökuntamme huomioi tarpeesi ja pyrkii siihen, että toiminta kanssasi on tavoitteellista. Huhkolankodon toiminta on osallistavaa ja kuntouttavaa. Toisin sanoen ohjaamme sinua tekemään mahdollisimman paljon itse, mutta autamme ja tuemme sinua tarvittaessa.
Toiminta
Huhkolankodossa jokainen saa olla oma itsensä ja osallistua arkeen omien voimiensa mukaan. Meille on tärkeää, että saat kertoa oman mielipiteesi ja päättää mahdollisimman pitkälle omista asioistasi. Sunnuntaisin suunnittelemme kanssasi seuraavan viikon ohjelman.
Tuemme ja ohjaamme sinua käytännönläheisesti, jotta voit osallistua ja vaikuttaa elämässäsi ja laajemmin yhteiskunnassa. Käytämme myös erilaisia apuvälineitä, joiden avulla voimme avustaa sinua. Apuvälineitä ovat esimerkiksi pyörätuoli, nosturi, kommunikointilaite ja kuvat, joilla ohjataan toimintaa.
Suurin osa asukkaistamme käy töissä Huittisten Jokirannan toimintakeskuksessa. Työpäivien määrä vaihtelee 1 ja 5 päivän välillä. Jos sinulla on vapaapäivä, voit hoitaa arjen askareita siivousta ja pyykinpesua. Vapaapäivänä voit myös hoitaa omia asioitasi.
Vapaa-aika
Saat viettää vapaa-aikasi miten haluat joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.
Joka maanantai pidämme Huhkolankodossa asukaspalaverin, jossa keskustelemme muun muassa yhteisistä asioista ja suunnittelemme viikon ohjelmaa. Jokainen saa tehdä ehdotuksia ja kertoa mielipiteensä. Ehdotusten pohjalta arvotaan viikon toiveruoka ja yhteistä tekemistä viikon varrelle. Toivelistalla on ollut ainakin karaoke- ja elokuvatuokioita. Asukaspalverin yhteydessä on yleensä muutakin ohjattua toimintaa, joka voi olla esimerkiksi askartelua, jumppaa, levyraati tai vaikka pelihetki.
Kesäisin vietämme paljon aikaa takapihallamme. Siellä on mahdollista tehdä pihatöitä ja pelata erilaisia pihapelejä tai sitten vain oleilla. Järjestämme myös retkiä ja käymme lähialueiden tapahtumissa kun asukkaat niin toivovat. Pistäydymme välillä katsomassa jalkapalloa tekonurmella ja jääkiekkoa jäähallissa.Osallistumme aktiivisesti myös tukiyhdistyksen retkiin.
Jos haluat, voit osallistua vaikka kansalaisopiston toimintaan tai käydä uimahallissa, kirjastossa tai Keila- ja Pelihallissa.
Kävelemme ja pyöräilemme säännöllisesti kauniilla puistoalueella. Reitin varrella on erilaisia liikuntapisteitä ja lähellä meitä on myös hieno frisbeegolfrata ja puttiparkki. Voit siis harrastaa monipuolista liikuntaa, jos niin haluat.
Omavalvontasuunnitelma
Meillä on omavalvontasuunnitelma. Se on asiakirja, jossa kerromme, miten itse valvomme omaa toimintaamme. Jos haluat lukea suunnitelman, pyydä se asumisyksikön esihenkilöltä.