Henkilökunnan koronatapausten vuoksi osastohoitoa vaativaa suunniteltua kirurgiaa joudutaan vähentämään

Tiedote 26.1.2022 kello 17:16

Kirurgisten osastojen henkilökunnassa (KIRO2 ja KIRO3) on viime päivinä todettu yhteensä 11 koronatapausta ja tämän lisäksi viidellä henkilöllä on lieviä oireita ja he ovat kotona odottamassa vastauksia. Tapaukset ovat pääsääntöisesti lähtöisin sairaalan ulkopuolelta, mutta leviämistä on tapahtunut myös henkilökunnan välillä ruokataukojen yhteydessä, kun suu-nenäsuojaimia ei ole käytetty.

Tilanteen kartoittamiseksi osastojen potilailta otetaan tänään varmuuden vuoksi näytteet. Kaikessa potilastyössä ovat suojaimet olleet käytössä ja henkilökuntatapauksiin liittyen on tiedossa vain yksittäinen tartunta jo kotiutuneella potilaalla. Sairaalan ulkopuolella saatuja tai huonetoverilta saatuja tartuntoja on ollut muutamia.

Henkilökuntapulan vuoksi osastohoitoa vaativaa kirurgiaa on nyt jouduttu vähentämään, kuitenkin niin, että kiireelliset ja päivystysleikkaukset toteutetaan.

Satasairaalan operatiivisella vastuualueella poliklinikka- ja leikkaustoiminta on pystytty toteuttamaan alkuvuonna lähes suunnitellusti. Vain yksittäisiä leikkauksia on jouduttu perumaan muutamina päivinä.

Nyt henkilöstön covid-tartuntojen ja -altistusten määrä on lisääntynyt siinä määrin, että kiireellisen ja päivystyksellisen operatiivisen hoidon turvaamiseksi joudutaan tällä viikolla perumaan useampia kiireettömiä leikkauksia. Kiireelliset toimenpiteet ja päivystysleikkaukset toteutetaan normaalisti.

Osastoilla on edelleen tiukennettu henkilökunnan ohjeistusta suojaimien käytöstä ja taukojen pidosta. Varotoimien huolellinen noudattaminen on tärkeää myös kaikissa muissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä, jotta henkilökunta riittää potilaiden hoitoon.

Kirurgian osastoilla KIRO2 ja KIRO3 tapahtuvia vierailuja rajoitetaan määräaikaisesti viikon ajaksi. Vierailut kuitenkin sallitaan terminaalivaiheen potilaiden luo tai erityisen painavasta syystä.